Pitkäveto on Veikkauksen kestosuosikkipeli

Pitkävedosta ovat kuulleet nekin suomalaiset, jotka eivät urheiluvedonlyöntiä tai muuta uhkapelaamista harrasta. Pitkävetoa vaari menee pelaamaan kiskalle, ja Pitkävetoon Timppa ja Sirpakin sijoittavat pullonpalautusrahansa Arttu Wiskarin suositussa kipaleessa. Pitkävedolla yksistään ei pääse rikastumaan, mutta se kuuluu monien ammattipelaajien pelirepertuaariin. Jos on itsekuria, alkupääomaa ja kiinnostusta alaan eli niin sanotusti ”rakkaus lajiin”, voi vedonlyönnillä nimittäin elättää itsensä.

Jalkapallo peli

Pitkäveto lyhyesti

Veikkauksen Pitkäveto on ollut Veikkauksen pelivalikoimissa jo pitkään. Ensimmäistä kertaa Pitkävetoa pelattiin marraskuun alussa vuonna 1993. Ensimmäinen ratkennut kohde oli jääkiekon I-divisioonanottelu Karhu-Kissa–SaiPa, mikä päättyi tasapeliin. Kerroin oli 4,7. Pitkävedon veikkauskohteet olivat aluksi suomalaista jääkiekkoa ja eurooppalaista jalkapalloa, mutta valikoima on laajentunut ja monipuolistunut sittemmin. Jalkapallo ja jääkiekko ovat edelleen hyvin edustettuina pitkävetolistalla. Pelata voi isompia jääkiekkosarjoja ja eurooppalaista futista, mutta myös muita joukkuelajeja sekä joitain yksilölajeja, kuten yleisurheilua ja mäkihyppyä.

Pelaajan tulee veikata sitä, päättyykö urheiluottelu vierasvoittoon, kotivoittoon, vaiko tasapeliin. Vierasottelu merkitään symbolilla 2, 1 tarkoittaa kotivoittoa ja tasapeli merkitään x-merkillä. Jos ottelu ei voi päättyä tasapeliin, pelaaja veikkaa vain vierasvoittoa tai kotivoittoa.

Veikkauksen Pitkävedon palautusprosentti on 88, mutta se vaihtelee kohdekohtaisesti. Joissain kohteissa palautusprosentti voi olla jopa 95. Minimipanos Veikkauksen Pitkävetoon on euro, eli jos haluaa kokeilla onneaan pullorahoillaan, täytyy palauttaa viisi puolen litran limupulloa tai kymmenen lasista kaljapulloa.

Mihin Pitkävedon suosio perustuu?

Suomalaiset pelaavat Veikkauksen Pitkävetoa innokkaasti, tosin nykyään enemmän netissä kuin kioskeilla. Netti- ja mobiilipelaaminen on helppoa, joten ei ihme, että se yleistyy. Pitkävedon suosio perustuu siihen, että suomalaiset rakastavat katsoa urheilua ja lyödä vetoa. Pitkävedossa voi yhdistää molemmat kutkuttavalla tavalla. Lisäksi Pitkävedossa on oikeasti mahdollisuus voittaa, toisin kuin vaikka Lotossa. Suurimmat voitot Pitkävedon kautta ovat olleet 199 858 euroa vuonna 2006, ja 199 784 euroa seuraavana vuonna. Hassua kyllä, molemmat menivät Sipooseen.

Miten voittaa rahaa Pitkävedossa?

Pitkävedossa pärjäsi ennen, jos tiesi urheilulajista ja joukkueesta. Nykyään Veikkauksella on parhaat tiedot esimerkiksi jalkapallon alasarjojen kokoonpanomuutoksista. Pitkävedossa voit veikata useammasta eri sarjasta, liigasta ja lajista. Et ehkä tiedä jostain kohteesta niin paljon kuin toisesta, joten kannattaa tutustua ammattilaisten tarjoamiin vedonlyöntivihjeisiin. Ammattilaiset osaavat laskea kertoimia ja ajatella kaikkea muutakin ottelun ja veikkauspelin lopputulokseen vaikuttavia asioita, joten kannattaa tutustua vedonlyöntivihjeisiin, ennen kuin laittaa euroakaan peliin. Pelivihjeitä löytää internetissä täysin ilmaiseksikin.

Seuraavaksi kannattaa miettiä, millä sivustolla pelata. Kun valitset parhaat kertoimet tarjoavan pelisivun, saat mahdollisuuden parempiin voittoihin. Veikkaus ei tässä kilpailussa yleensä ottaen pärjää. Kun löydät parhaimmat ”ylikertoimet”, voi Pitkävetoa pelaamalla alkaa jopa tienata. Tulosten arvioimiseen ei vielä viikko tai pari riitä, joten itsekuria, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta tarvitaan tässäkin.

Veikkauksen Pitkäveto vaiko ulkomaalainen vedonlyöntitoimisto?

Valtaosa suomalaisista pelaa edelleen Veikkauksen pelejä, vaikka ulkomaalaisten nettikasinojen ja vedonlyöntitoimistojen asiakkaaksi siirtymisessä on monia etuja. Ulkomaalaiset online-peliyritykset eivät saa mainostaa Suomessa, sillä Veikkaus Oy:llä on monopoliasema rahapeleihin – eikä se aio siitä hevin luopua, niin tuottoisaa sen toiminta on.

Ensinnäkin Veikkauksen palautusprosentit kalpenevat ulkomaalaisten peliyritysten edessä. Veikkauksen palautusprosentti voi samasta ottelusta olla vain 90, kun se vaikka Betssonilla on 98 %. Veikkauksen omilla sivuilla lukee, että palautusprosentti Pitkävedossa on 88, mutta voi joissain kohteissa olla jopa 95. Ulkomaisilla yhtiöillä 95 % on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus. 98 % ei ole mitenkään harvinainen palautusprosentti. Mitä suurempi palautusprosentti, sitä suurempia voittoja pelaajat saavat – niin yksinkertaista se on.

Toinen suuri syy sille, miksi pelaajat pikku hiljaa vaihtavat vanhan tutun Veikkauksen ulkomaisiin peliyrityksiin ovat talletusbonukset. Veikkauksella ei ole tarjota minkäänlaisia pitkävetobonuksia, mutta Unibetin kaltaiset ulkomaiset yritykset tarjoavat lähes aina talletusbonuksen pelitilin luomisen ja ensimmäisen rahatalletuksen yhteydessä. Peliyhtiö voi kaksin- tai kolminkertaistaa ensimmäisen talletuksen arvon. 200 euroa onkin yht’äkkiä 400 euroa! Tällä rahalla on kuitenkin pelattava yhtiön pelejä, eli sitä ei heti nostaa omalle tililleen. Bonusrahan sijasta tai sen ohella vedonlyöntitoimisto saattaa tarjota myös ilmaisia vetoja. Peliyritykset tarjoavat myös mobiilipelaamismahdollisuutta, ja koska ne haluavat houkutella asiakkaitaan pelaamaan älypuhelimellaan, saattaa ilmaisveto kohdistua juuri mobiilivetoihin.

Vuoden 2018 kiinnostavat kotimaiset teknologiayritykset

Protacon

Protacon on jyväskyläläinen kansainvälistyvä teknologiayritys, joka on perustettu vuonna 1990. Yrityksellä on toimipisteitä jo kymmenellä paikkakunnalla Suomessa sekä yksi Kiinassa. Protaconin kotisivuilla mainitaan, että yritys on neljännen teollisen vallankumouksen edelläkävijä ja on siten mukana luomassa uuden palveluiden maailmaa. Yritys on erikoistunut liikkuviin työkoneisiin, liikenteeseen, meriteollisuuteen, hyvinvointiteknologiaan, palveluyrityksiin, puunjalostusteollisuuteen ja energiateollisuuteen. Protacon lupaa parantaa asiakkaiden kilpailukykyä sellaisilla ratkaisuilla, jotka rakentavat uudenlaisia liiketoimintamalleja ja tekevät arkipäivät sujuvammiksi. Protacon myös lupaa nostaa tuotannon laatua ja kasvattaa tehokkuutta asiantuntevuudellaan. Tällä suomalaisella teknologian alan yrityksellä menee hyvin. Liiketoiminta laajenee vuosi vuodelta ja yrityksessä työskentelee ammattitaitoinen ja motivoitunut porukka alan ammattilaisia. Protacon on juuri sen takia mielenkiintoinen kotimainen teknologia-alan yritys, koska sen toimiala koskee erittäin paljon teknologian kehittymistä. Yritys panostaa digitalisaatioon, mistä voi päätellä, että yrityksen liikevaihto voi kasvaa entisestään.

Nestix

Nestix on perustettu vuonna 1982. Yritys on kansainvälinen ohjelmistotalo, joka kehittää ohjelmistosovelluksia kappale- ja kokoonpanotuotannon esikäsittelyverstaisiin jo 30 vuoden ajan. Yrityksen kotisivuilla mainitaan, että yritys toimii johtavana esikäsittely-yritysten tietojärjestelmien toimittajana Pohjois-Euroopassa. Sille on myönnetty AAA-luokitus jo viidentoista vuoden ajan, mikä kertoo paljon siitä, että yrityksen tapa toimia on pitkäjänteistä ja asiakaslähtöistä. Nestixin asiakkaita ovat pääosin teräspalvelukeskukset, telakat, teräsrakenneteollisuus ja erilaiset konepajayritykset. Nestix on kotimainen ja kansainvälinen yritys. Yrityksellä on noin 500 asiakasta neljässäkymmenessä maassa. Asiakkaat koostuvat edellä mainituista ryhmistä, kuten esimerkiksi konepajayrityksen ammattilaisista.

Capnova

Capnova tarjoaa turvallisuutta, toimivuutta ja helppoa huomista. Yritys tarjoaa kaikki IT-alan palvelut keskitetysti laadukkaalla ja osaavalla palvelulla. Capnovan asiakaskunta on laaja; heidän palvelut soveltuvat kaikille yrityksille toimialasta ja koosta riippumatta. Yritys lupaa parantaa asiakkaiden arkea laadukkaiden IT-palveluiden keinoin. Capnovan sivuilla kerrotaan, että heiltä asiakasyritykset saavat kaikki tarvitsemat IT-palvelut aina yksittäisistä verkkotunnuksista laajempiin webhotelleihin tai koko IT:n ulkoistamiseen. Yritys kuulostaa hyvin lupaavalta kotimaiselta teknologiayritykseltä, sillä se on saanut asiakkailta hyvää palautetta ja lähes kaikki asiakkaat suosittelevat heidän palveluitaan. Capnovan toimipisteet sijaitsevat Tampereella, Espoossa ja Lapualla. Yritys on täysin suomalainen, sillä 100 prosenttia henkilöstöstä, omistuksesta, konesaleista ja asiakasdatasta sijaitsee kotimaassa Suomessa. Yrityksellä on 17 vuoden kunnioitettava kokemus laadukkaasta IT-palveluiden tuottamisesta.

Detection Technology Oyj

Detection Technology on kotimainen teknologiayritys, joka valmistaa, kehittää, markkinoi ja myy röntgenkuvantamisleitteisiin varten tulevia komponentteja ja järjestelmiä sekä niihin liittyvää teknologiaa. Yritys on kasvava ja se on listautunut Helsingin pörssin First North markkinapaikalle vuonna 2015. Yrityksen valmistamia tuotteita hyödynnetään runsaasti etenkin lääketieteessä röntgentutkimuslaitteissa sekä myös teollisuuteen liittyvissä säteilyantureissa. Yritys on perustettu vuonna 1991 ja liikevaihto kasvaa vuosi vuodelta suuremmaksi. Sillä on toimipaikkoja Suomen lisäksi myös Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Tuotteiden valmistus tapahtuu pääosin Kiinassa, mutta itse tuotekehitys tapahtuu koti-Suomessa korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden johdolla. Yrityksen ammattimaisesti tehdyt kotisivut on mahdollista lukea joko englannin tai kiinan kielellä, mikä antaa yrityksestä erittäin professionaalisen ja kansainvälisen vaikutelman.

Aspocomp Group

Aspocomp Group on kotimainen elektroniikka-alan teknologiayritys, joka valmistaa ja suunnittelee piirilevyjä. Aspocompin valmistamia piirilevyjä hyödynnetään paljon esimerkiksi langattomissa päätelaitteissa, autoissa, tietoliikenteessä ja monenlaisissa sovelluksissa. Aspocomp on perustettu vuonna 1999, kun monialayhtiö Aspo Oyj jakautui kahdeksi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi. Yrityksen piirilevyjen valmistusyksikkö sijaitsee Oulussa, mutta yhtiön pääkonttori on Espoossa. Yritys mainostaa valmistavansa ja auttavansa optimoimaan korkean teknologian piirilevyjä. Yrityksen kotisivuilla mainostetaan, että tuotantolinjalla valmistetaan haastavimmatkin piirilevyt lyhyimmällä mahdollisella läpimenoajalla. Aspocomp vannoo kustannustehokkuuden nimeen laadusta tinkimättä. Tämä kotimainen yritys on kasvuyritys, sillä sen liikevaihto on kasvusuuntainen ja se on listautunut pörssiin.